Myymälä on toistaiseksi suljettu lauantaisin. Katso tarkemmat tiedot tästä.  

Palaa takaisin edelliselle sivulle Sijaintisi kaupassa:

Objektiivit

Objektiivi on kameran runkoon liitettävä linssijärjestelmä, jonka tehtävä on keskittää valonsäteet järjestelmäkamerassa olevaan kennoon tai filmiin. Objektiivi kannattaa valita kuvaustarkoituksen mukaan ja melkein poikkeuksetta valokuvaajan kannattaa hankkia useita erityyppisiä objektiiveja. Objektiivin tärkeimmät ominaisuudet ovat polttoväli, valovoima ja kuvanlaatu. Objektiivi on usein koko kamerakokonaisuuden tärkein osa, joten sen valintaan kannattaa käyttää erityistä huomiota.

Objektiivit voidaan karkeasti luokkiin polttovälinsä mukaan, polttoväli ilmoitetaan millimetreissä. Yleisimmät luokat ovat: normaaliobjektiivi, kauko-objektiivi, laajakulmaobjektiivi, sekä kalansilmäobjektiivi.

Normaaliobjektiivi vastaa suurin piirtein ihmissilmän normaalia perspektiiviä, ja sitä käytetään yleensä tavanomaisissa kuvaustilanteissa, jossa kuvattava kohde ei ole kaukana, eikä ole poikkeuksellisen suuri.

Kauko-objektiivi tai valokuvaajien keskuudessa teleobjektiivi antaa normaaliobjektiivia suppeamman kuva-alan ja sopii hyvin esimerkiksi lintujen ja muiden pienien tai kaukana olevien kohteiden kuvaamiseen.

Maisemakuvaukseen tai esimerkiksi kuvaukseen ahtaissa tiloissa sopii hyvin laajakulma objektiivi sillä se antaa nimensä mukaisesti normaaliobjektiivia laajemman kuva-alan.

Kalansilmäobjektiivi antaa objektiiveista kaikista laajimman, jopa 180 asteen tai yli kuvan-alan. Kalansilmäobjektiivin kuva on vääristynyt pyöreäksi, kupumaiseksi tai tynnyrimäiseksi: kuvan keskiosat ovat pullistuneet paksuksi keskeltä päiden kutistuessa molempiin suuntiin. Toisaalta vääristymää voi käyttää myös tehokeinona. Kalansilmäobjektiivi sopii hyvin etenkin panoraamakuvien ottamiseen.

Objektiivia ostaessa on hyvä muistaa, että yhden valmistajan objektiivit eivät yleensä toimi toisten valmistajien kameroissa. Varmistathan objektiivin ja kameran yhteensopivuuden ennen ostoa! Suosimiamme valmistajia ovat muun muassa Canon, Nikon, Fujifilm, Olympus ja Pentax.

Tarjoamme objektiiveihin myös erilaisia tarvikkeita, valikoimaamme kuuluu muun muassa objektiivisuojat, sovitteet, suotimet sekä vastavalosuojat. Tutustu valikoimaamme rauhassa ja ota yhteyttä tai tule käymään liikkeessämme niin kerromme lisää!

  Suodata tuotteita

SONY FE 35 mm F1.8 SEL35F18F

SONY FE 35 mm F1.8 SEL35F18F

739,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 50mm f1.4 AS UMC objektiivi /Pentax K

Samyang 50mm f1.4 AS UMC objektiivi /Pentax K

399,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 135mm T2.2 VDSLR Cine /Pentax

Samyang 135mm T2.2 VDSLR Cine /Pentax

539,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60+ päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 8mm T3.8 Fisheye CSII VDSLR objektiivi /Pentax K

Samyang 8mm T3.8 Fisheye CSII VDSLR objektiivi /Pentax K

239,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Panasonic LEICA DG VARIO-SUMMILUX 10-25MM F/1.7

Panasonic LEICA DG VARIO-SUMMILUX 10-25MM F/1.7

2 099,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony objektiivi FE 70-200 mm F4 G OSS (SEL70200G)

Sony objektiivi FE 70-200 mm F4 G OSS (SEL70200G)

1 599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 70-300mm F4.5-5.6 G OSS

Sony FE 70-300mm F4.5-5.6 G OSS

1 399,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony objektiivi FE 85mm f/1,8

Sony objektiivi FE 85mm f/1,8

599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 90 mm F2,8 makro G OSS

Sony FE 90 mm F2,8 makro G OSS

1 199,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 20mm f/1.8 G (SEL20F18G)

Sony FE 20mm f/1.8 G (SEL20F18G)

1 149,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
SONY Vario-Tessar T FE 16-35 mm F4 ZA OSS

SONY Vario-Tessar T FE 16-35 mm F4 ZA OSS

1 499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 12-24mm f/4 G objektiivi (SEL1224G)

Sony FE 12-24mm f/4 G objektiivi (SEL1224G)

1 999,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
SONY FE 200–600 mm n F5.6–6.3 G OSS

SONY FE 200–600 mm n F5.6–6.3 G OSS

2 199,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang AF 12mm F/2.0 objektiivi / Sony E

Samyang AF 12mm F/2.0 objektiivi / Sony E

369,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Tamron 11-20mm F/2.8 Di III-A RXD objektiivi / Sony

Tamron 11-20mm F/2.8 Di III-A RXD objektiivi / Sony

979,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Tamron 150-500mm F/5-6.7 Di III VC VXD objektiivi / Sony

Tamron 150-500mm F/5-6.7 Di III VC VXD objektiivi / Sony

1 689,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Zeiss objektiivi Distagon T* 15mm F/2.8 /Leica M (ZM) musta

Zeiss objektiivi Distagon T* 15mm F/2.8 /Leica M (ZM) musta

4 089,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Samyang AF objektiivi 35mm f/1.8 FE /Sony E

Samyang AF objektiivi 35mm f/1.8 FE /Sony E

359,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 85mm f/1.2 XP Premium objektiivi /Canon

Samyang 85mm f/1.2 XP Premium objektiivi /Canon

829,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sigma objektiivi 100-400mm f/5-6.3 C DG OS HSM/ Sony E

Sigma objektiivi 100-400mm f/5-6.3 C DG OS HSM/ Sony E

1 089,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
DJI Zenmuse X7 Part 1 DL-S 16mm F2.8 ND ASPH Objektiivi

DJI Zenmuse X7 Part 1 DL-S 16mm F2.8 ND ASPH Objektiivi

1 499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Tamron 28-200mm 2.8-5.6 DI III RXD objektiivi /Sony E

Tamron 28-200mm 2.8-5.6 DI III RXD objektiivi /Sony E

TARJOUS
-11%
799,00 € (899,00 €)
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Pentax HD D FA 85mm F1.4ED SDM AW objektiivi

Pentax HD D FA 85mm F1.4ED SDM AW objektiivi

1 989,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Tamron 70-180mm 2.8 Di III VXD objektiivi /Sony E

Tamron 70-180mm 2.8 Di III VXD objektiivi /Sony E

TARJOUS
-7%
1 299,00 € (1 399,00 €)
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Tokina NAF atx-i 11-16mm F2.8 CF / Canon

Tokina NAF atx-i 11-16mm F2.8 CF / Canon

569,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Tokina NAF atx-i 11-16mm F2.8 CF / Nikon

Tokina NAF atx-i 11-16mm F2.8 CF / Nikon

569,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Panasonic Lumix G Fisheye 8mm

Panasonic Lumix G Fisheye 8mm

TARJOUS
-25%
599,00 € (799,00 €)
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Olympus objektiivi M.Zuiko Di ED 12-45mm F4 PRO

Olympus objektiivi M.Zuiko Di ED 12-45mm F4 PRO

679,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Fujinon XC 35mm F2.0 musta (X-mount)

Fujinon XC 35mm F2.0 musta (X-mount)

229,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Sigma objektiivi 16mm F1.4 DC DN C /EF-M

Sigma objektiivi 16mm F1.4 DC DN C /EF-M

419,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Sigma objektiivi 24-70mm F/2.8 DG DN Art /Sony E

Sigma objektiivi 24-70mm F/2.8 DG DN Art /Sony E

1 269,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Fujinon XF 16-80mm f/4 R OIS WR

Fujinon XF 16-80mm f/4 R OIS WR

TARJOUS
-11%
799,00 € (899,00 €)
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Tamron 20mm f/2.8 Di III OSD objektiivi /Sony E

Tamron 20mm f/2.8 Di III OSD objektiivi /Sony E

399,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Tamron 24mm f/2.8 Di III OSD objektiivi /Sony E

Tamron 24mm f/2.8 Di III OSD objektiivi /Sony E

399,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Tamron 35mm f/2.8 Di III OSD objektiivi /Sony E

Tamron 35mm f/2.8 Di III OSD objektiivi /Sony E

399,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Panasonic DMW-LRC1 objektiivin takasuoja (G)

Panasonic DMW-LRC1 objektiivin takasuoja (G)

9,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 24mm F1.4 ED AS UMC /Pentax

Samyang 24mm F1.4 ED AS UMC /Pentax

599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Tamron SP 17-50mm F/2.8 Di II XR /Pentax

Tamron SP 17-50mm F/2.8 Di II XR /Pentax

399,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang T-S 24mm f/3.5 ED AS UMC Tilt/Shift-objektiivi /Pentax

Samyang T-S 24mm f/3.5 ED AS UMC Tilt/Shift-objektiivi /Pentax

799,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 35mm f/1.4 AS UMC /Pentax

Samyang 35mm f/1.4 AS UMC /Pentax

449,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 10mm F2,8 ED AS NCS CS objektiivi /Pentax K

Samyang 10mm F2,8 ED AS NCS CS objektiivi /Pentax K

449,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 8mm f/3.5 Fisheye CSII /Pentax

Samyang 8mm f/3.5 Fisheye CSII /Pentax

359,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Sigma USB Dock -objektiivitelakka /Pentax

Sigma USB Dock -objektiivitelakka /Pentax

39,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 135mm f/2.0 ED UMC teleobjektiivi / Pentax K

Samyang 135mm f/2.0 ED UMC teleobjektiivi / Pentax K

519,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 50mm T1.5 AS UMC /Pentax

Samyang 50mm T1.5 AS UMC /Pentax

449,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 12mm F/2,8 Fish-eye /Pentax

Samyang 12mm F/2,8 Fish-eye /Pentax

429,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 100mm f/2.8 ED UMC Macro tele-objektiivi /Pentax K

Samyang 100mm f/2.8 ED UMC Macro tele-objektiivi /Pentax K

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Pentax SMC DAL 18-55mm F3.5-5.6 AL WR objektiivi

Pentax SMC DAL 18-55mm F3.5-5.6 AL WR objektiivi

129,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 85mm T1.5 AS IF UMC VDSLR /Pentax

Samyang 85mm T1.5 AS IF UMC VDSLR /Pentax

TARJOUS
-25%
299,00 € (399,00 €)
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 20mm F1.8 ED AS UMC objektiivi /Pentax K

Samyang 20mm F1.8 ED AS UMC objektiivi /Pentax K

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Pentax HD FA 35mm f/2 objektiivi

Pentax HD FA 35mm f/2 objektiivi

499,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Pentax HD DA 11-18mm f/2.8 ED DC AW

Pentax HD DA 11-18mm f/2.8 ED DC AW

1 689,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Irix Blackstone 11mm F4 objektiivi /Pentax K

Irix Blackstone 11mm F4 objektiivi /Pentax K

719,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Irix Dragonfly 150mm F2.8 Macro objektiivi /Pentax K

Irix Dragonfly 150mm F2.8 Macro objektiivi /Pentax K

599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Irix Blackstone 15mm F2.4 objektiivi /Pentax K

Irix Blackstone 15mm F2.4 objektiivi /Pentax K

699,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Pentax HD DA Fish-Eye 10-17mm f/3.5-4.5 ED

Pentax HD DA Fish-Eye 10-17mm f/3.5-4.5 ED

579,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
PENTAX HD D FA 70-210mm F4ED SDM WR objektiivi

PENTAX HD D FA 70-210mm F4ED SDM WR objektiivi

1 389,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Pentax FA 43mm f/1.9 Limited objektiivi musta

Pentax FA 43mm f/1.9 Limited objektiivi musta

749,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Pentax FA 43mm f/1.9 Limited objektiivi hopea

Pentax FA 43mm f/1.9 Limited objektiivi hopea

749,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
Canon EF 17-40mm f/4L USM objektiivi

Canon EF 17-40mm f/4L USM objektiivi

899,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF-S 10-22mm f/3.5-4.5 USM objektiivi

649,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF 50mm f/1.4 USM objektiivi

429,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Canon EF 100mm f/2.8 USM Macro objektiivi

Canon EF 100mm f/2.8 USM Macro objektiivi

599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF-S 60mm f/2.8 Macro USM objektiivi

Canon EF-S 60mm f/2.8 Macro USM objektiivi

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 70-200mm f/4L USM

Canon EF 70-200mm f/4L USM

799,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 28mm f/1.8 USM objektiivi

Canon EF 28mm f/1.8 USM objektiivi

549,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF 100mm f/2.0 USM objektiivi

549,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF-S 17-55mm f/2.8 IS USM objektiivi

Canon EF-S 17-55mm f/2.8 IS USM objektiivi

909,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 85mm f/1.8 USM objektiivi

Canon EF 85mm f/1.8 USM objektiivi

449,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon Extender EF 1.4x III telejatke

519,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon Extender EF 2x III telejatke

529,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 70-200mm f/4L IS USM objektiivi

Canon EF 70-200mm f/4L IS USM objektiivi

1 349,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 180mm f/3.5L Macro USM telemakro-objektiivi

Canon EF 180mm f/3.5L Macro USM telemakro-objektiivi

1 749,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF 14mm f/2.8L II objektiivi

2 549,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Tamron SP 28-75mm F/2.8 XR Di objektiivi /Canon

Tamron SP 28-75mm F/2.8 XR Di objektiivi /Canon

529,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Kenko Teleplus Pro 300 DGX 2x telejatke /Canon EF

Kenko Teleplus Pro 300 DGX 2x telejatke /Canon EF

289,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut

Canon EF-S 18-200mm f/3.5-5.6 IS

599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Sigma objektiivi 18-250mm F3.5-6.3 DC OS HSM Makro /Canon

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF 24mm f/1.4L II USM objektiivi

1 849,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF-S 15-85mm f/3.5-5.6 IS USM objektiivi

799,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 100mm f/2.8L IS USM Macro objektiivi

Canon EF 100mm f/2.8L IS USM Macro objektiivi

1 099,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Sigma objektiivi 10-20mm F3.5 EX DC HSM /Canon

399,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Sigma objektiivi 8-16mm F4.5-5.6 DC HSM /Canon

769,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Sigma objektiivi 70-200mm F2.8 EX DG OS APO HSM /Canon

1 099,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF 70-300mm f/4-5.6L IS USM objektiivi

1 599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 8-15mm f/4L Fisheye USM

Canon EF 8-15mm f/4L Fisheye USM

1 499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 IS II objektiivi

209,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 35mm f/1.4 AS UMC /Canon

Samyang 35mm f/1.4 AS UMC /Canon

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sigma objektiivi 105mm F2.8 EX DG OS HSM Macro /Canon

Sigma objektiivi 105mm F2.8 EX DG OS HSM Macro /Canon

519,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Sigma objektiivi 12-24mm F4.5-5.6 II DG HSM /Canon

Sigma objektiivi 12-24mm F4.5-5.6 II DG HSM /Canon

899,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Zeiss Planar T* 85mm F1.4 /Canon

Zeiss Planar T* 85mm F1.4 /Canon

1 149,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Zeiss Planar T* 50mm F1.4 /Canon objektiivi

Zeiss Planar T* 50mm F1.4 /Canon objektiivi

649,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM objektiivi

Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM objektiivi

1 999,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 24mm F1.4 ED AS UMC /Canon

Samyang 24mm F1.4 ED AS UMC /Canon

639,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60-90 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 24mm f/2.8 IS USM objektiivi

Canon EF 24mm f/2.8 IS USM objektiivi

599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 28mm f/2.8 IS USM objektiivi

Canon EF 28mm f/2.8 IS USM objektiivi

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Zeiss Distagon T* 35mm F2.0 /Canon

Zeiss Distagon T* 35mm F2.0 /Canon

1 099,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Zeiss Planar T* 85mm F1.4 /Nikon

Zeiss Planar T* 85mm F1.4 /Nikon

1 209,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS STM objektiivi

Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS STM objektiivi

499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Canon EF 40mm f/2.8 STM  objektiivi

Canon EF 40mm f/2.8 STM objektiivi

229,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Viimeksi lisätyt tuotteet

SONY FE 35 mm F1.8 SEL35F18F

SONY FE 35 mm F1.8 SEL35F18F

739,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Olympus M.Zuiko ED 8-25mm f4.0 IS PRO objektiivi

Olympus M.Zuiko ED 8-25mm f4.0 IS PRO objektiivi

999,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
7-14 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Tamron 11-20mm F/2.8 Di III-A RXD objektiivi / Sony

Tamron 11-20mm F/2.8 Di III-A RXD objektiivi / Sony

979,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 50mm f1.4 AS UMC objektiivi /Pentax K

Samyang 50mm f1.4 AS UMC objektiivi /Pentax K

399,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Samyang 135mm T2.2 VDSLR Cine /Pentax

Samyang 135mm T2.2 VDSLR Cine /Pentax

539,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
60+ päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang 8mm T3.8 Fisheye CSII VDSLR objektiivi /Pentax K

Samyang 8mm T3.8 Fisheye CSII VDSLR objektiivi /Pentax K

239,00 €
Saatavuus
Tilaa tai nouda. Lähetys viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Panasonic LEICA DG VARIO-SUMMILUX 10-25MM F/1.7

Panasonic LEICA DG VARIO-SUMMILUX 10-25MM F/1.7

2 099,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony objektiivi FE 70-200 mm F4 G OSS (SEL70200G)

Sony objektiivi FE 70-200 mm F4 G OSS (SEL70200G)

1 599,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 70-300mm F4.5-5.6 G OSS

Sony FE 70-300mm F4.5-5.6 G OSS

1 399,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 90 mm F2,8 makro G OSS

Sony FE 90 mm F2,8 makro G OSS

1 199,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 20mm f/1.8 G (SEL20F18G)

Sony FE 20mm f/1.8 G (SEL20F18G)

1 149,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
SONY Vario-Tessar T FE 16-35 mm F4 ZA OSS

SONY Vario-Tessar T FE 16-35 mm F4 ZA OSS

1 499,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang AF 12mm F/2.0 objektiivi / Sony E

Samyang AF 12mm F/2.0 objektiivi / Sony E

369,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Samyang AF objektiivi 24mm F/1.8 /Sony FE

Samyang AF objektiivi 24mm F/1.8 /Sony FE

469,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.
Sony FE 12-24mm f/4 G objektiivi (SEL1224G)

Sony FE 12-24mm f/4 G objektiivi (SEL1224G)

1 999,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
4-8 päivää tilauksesta, riippuen maahantuojan varastosta.

Suosituimmat

Tokina Opera 50mm F1.4 FF objektiivi /Canon

Tokina Opera 50mm F1.4 FF objektiivi /Canon

1 099,00 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut

Edustamamme tuotemerkit

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tuotteet ja hinnat

Verkkokaupassamme olevat tuotteet ovat toimitettavissa postitse Suomessa oleviin osoitteisiin. Pyrimme ilmoittamaan tarkat tuoteselosteet kunkin tuotteen yhteydessä, emme kuitenkaan vastaa tuotetiedoissa olevista virheistä. Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron, mutta eivät toimituskuluja. Pidätämme oikeuden olla toimittamatta tuotetta, jos ilmoitettu hinta on ilmeisen virheellinen sillä tavoin, että kuluttajankin olisi pitänyt ymmärtää virheen olemassaolo. Tuotteet ovat myös noudettavissa myymälästämme sen aukioloaikana (ma-pe klo 10-18, la 10-14) kuluitta.

Tilaaminen

Tuotteet ovat tilattavissa verkkokauppamme ostoskorin välityksellä, sähköpostitse myynti@topshot.fi tai puhelimitse (09) 536 544. Tilauksen yhteydessä tulee ilmoittaa tilaajan nimi, osoite, puhelinnumero sekä sähköpostiosoite. Tilaajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Asiakasrekisterimme on henkilörekisterilain mukaisesti luottamuksellinen emmekä luovuta sen tietoja ulkopuolisille.

Toimitusaika

Varastossamme olevien tuotteiden (tuotteen kohdalla merkintä “Myymälässä”) osalta ennen klo 14 (noutopistepaketti klo 11) tehdyt tilaukset pyrimme toimittamaan vielä saman päivän aikana. Mikäli tuotetta ei ole varastossamme (Tilattavissa) ilmoitamme arvioidun toimitusajan. Toimitusvahvistuksen yhteydessä ilmoitamme lähetyksen seurantanumeron.

Toimituskulut

Tuotteet ovat noudettavissa ilman toimituskuluja myymälästämme. Postitse toimitettaessa kulut ovat seuraavat:
Ennakkomaksulla Postin toimitus yritysosoitteeseen (toim.seuraavana työpäivänä ma–pe klo 14 mennessä) = 16,00 €
Ennakkomaksulla Nouto Postin pakettiautomaatista (noudettavissa valitsemastasi pakettiautomaatista) = 5,00 €
Ennakkomaksulla Nouto omasta postista (noudettavissa valitsemastasi postista) = á 5,00 € 
Ennakkomaksulla Postin kotiinkuljetus (posti sopii kanssasi toimitusajan) = 20,00 €
Postiennakolla Postin toimitus yritysosoitteeseen (toim. seuraavana työpäivänä ma–pe klo 14 mennessä) = 21,00 €
Postiennakolla Nouto Postin pakettiautomaatista (noudettavissa valitsemastasi pakettiautomaatista) = 12,90 €
Postiennakolla Nouto omasta postista (noudettavissa valitsemastasi postista) = á 12,90 € 
Postiennakolla Postin kotiinkuljetus (posti sopii kanssasi toimitusajan) = 21,00 €

Ennakkomaksulla Matkahuolto lähellä-paketti (Paketti kuljetetaan vastaanottajan osoitetta lähimpään tai lähettäjän valitsemaan pakettipisteeseen) = 5,00€
Ennakkomaksulla Matkahuolto Bussipaketti (Paketti kuljetetaan pääsääntöisesti 1 arkivuorokauden kuluessa.) = á 5,00€

Ennakkomaksulla DB Schenker Noutopistepaketti (toimitus R-kioskille) = 5 €

Lähettipalvelu A2B perillekuljetus = alk. 34,00 €

Maksutavat

Klarna

Klarna Payments -palvelun avulla voit helposti, joustavasti ja turvallisesti tehdä ostoksia netissä. Vastaamalla pariin helppoon kysymykseen tunnistaudut palvelussa kätevästi ja voit valita sinulle parhaiten sopivan maksutavan.

Käytössäsi olevat vaihtoehdot ovat Klarna lasku, Klarna tili, korttimaksut (Visa, Mastercard) tai verkkopankkimaksut (OP, Nordea, Danske Bank, Säästöpankki, POP, Aktia) – kaikki yhtä turvallisia! Käyttämällä Klarna Payments -palvelua hyväksyt Klarna Bank AB:n (556737-0431, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot, jotka löydät täältä. Mikäli sinulla on maksamiseen liittyviä kysymyksiä, pyydämme ottamaan suoraan yhteyttä Klarnan asiakaspalveluun puh. 09 425 99770 (ark. klo 9:00-18:00) tai asiakaspalvelu@klarna.fi.

Checkout Finland Oy

Checkout on sinulle turvallinen maksutapa. Checkout Finland Oy:lla on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitostoimilupa. Palvelu on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä ja Checkout Finland Oy on osa OP Ryhmää.

Checkout-maksunvälityspalvelu välittää maksusi Top Shot Oy:lle.

Top Shot Oy toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Top Shot Oy huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Mikäli haluat reklamoida tai palauttaa tuotteen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Pankkimaksut

Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Checkout Finland Oy. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.

Checkout Finland tarjoaa myös mahdollisuuden maksaa tilisiirtolomakkeella.

Luottokorttimaksut

Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa - ja MasterCard SecureCode -todentamispalvelut. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta Top Shot verkkokaupan järjestelmiin.

Lasku- ja osamaksupalvelut

Lasku- ja osamaksupalveluita Checkoutin kautta tarjoavat OP, Collector ja Jousto. Collector tarjoaa lasku- ja osamaksuvaihtoehdon myös yritysasiakkaille.

Luethan vielä rahoitusyhtiökohtaiset tarkemmat ehdot, jotka näet hyväksyessäsi maksun. Kun hyväksyt maksun, hyväksyt samalla rahoitusyhtiön ehdot.

Käyttämällä Checkout Finland -palvelua hyväksyt Checkout Finland Oy:n (2196606-6, Varastokatu 3 A 33100 Tampere) ehdot, jotka löydät täältä Mikäli sinulla on maksamiseen liittyviä kysymyksiä, pyydämme ottamaan suoraan yhteyttä Checkout Finland Oy asiakaspalveluun puh. 0800 552 010 (0,00€/min) (ark. klo 08 – 18) tai asiakaspalvelu@checkout.fi

Top Shot Lasku

Tarjoamme yrityksille myös 14-päivän verkkolaskun. Valitse kassalla “Top Shot lasku”. Laskun voi valita vain yritykset, joilla on voimassa oleva y-tunnus.

Leasing

Yritykset voivat hankkia tuotteita kauttamme myös GRENKE Leasingillä. Tarkemmat leasing ehdot täällä.

Postiennakko (ei käytössä toistaiseksi)

Postimyynnissämme toimitamme tuotteet postiennakolla, jolloin lähetys maksetaan postiin sitä noudettaessa. Postin omissa toimipaikoissa maksut voidaan suorittaa käteisen lisäksi pankki- tai luottokortilla, varmista omasta postitoimipaikastasi.

Ennakkomaksu (Tilisiirto / Luottokortti / Verkkopankkimaksu)

Tuotteet ovat maksettavissa ennakkoon myös paitsi tilisiirrolla myös VISA/VISA Electron/MasterCard-kortilla, Nordean, OP-Pohjolan, S-Pankin tai paikallispankkien verkkopankkimaksulla.

Bussiennakko

Postimyynnissämme toimitamme tuotteet bussiennakolla, jolloin lähetys maksetaan Matkahuollon noutopisteeseen sitä noudettaessa. Maksut voidaan suorittaa käteisen lisäksi pankki- tai luottokortilla, varmista omasta noutopisteestäsi.

Takuu

Kaikilla myymillämme uusilla tuotteilla on maahantuojan vuoden takuu, ellei tuotteen kohdalla ole muuta mainittu. Takuutodistus, ostokuitti tms. on säilytettävä takuun ajan. Takuukorjaukset suoritetaan valtuutetuissa huolloissa, tarvittaessa annamme ohjeet. Tuotteen takuuvaihto tai korjaaminen ei pidennä tuotteen alkuperäistä takuuaikaa. Takuun edellytyksenä on laitteen tai osan käyttäminen valmistajan suositusten ja ohjeiden mukaisesti. Takuu- ja tukiasioissa ota yhteyttä tuki@topshot.fi

KÄYTETYT TUOTTEET

Käytetyt tuotteet myydään sellaisina kuin ne on. Käytetyillä tuotteilla ei ole takuuta, mutta niillä on kuluttajasuojalain mukainen, kuuden kuukauden takuuta vastaava palautus- / vaihto-oikeus ellei muuta ole mainittu. Käytöstä ja luonnollisesta kulumisesta johtuvat viat eivät kuitenkaan kuulu palautusoikeuden piiriin. Tuotekuvauksessa pyritään kuvailemaan mahdollisimman tarkasti tuotteen fyysinen-, mekaaninen- ja kosmeettinen kunto. Mikäli annetut tiedot tavaran kunnosta, ominaisuuksista tai käytöstä huomattavasti poikkeavat tuotteesta, kauppa voidaan peruuttaa. Verkkokaupan kautta ostetuilla käytetyillä tuotteilla on kuluttajasuojalain mukainen 14pv:n palautusoikeus.

Tilauksen peruutus

Kuluttajan tekemä tilaus on peruutettavissa myös toimituksen jo tapahduttua, mielellään puhelimitse (09) 536 544 tai sähköpostitse myynti@topshot.fi. Mikäli et halua lunastaa jo toimittamaamme lähetystä postista, pyydämme ilmoittamaan siitä välittömästi omaan postitoimipaikkaasi kieltäytymällä lunastamasta lähetystä.

Palautusoikeus

Postimyynnissä kuluttaja-asiakkailla on Kuluttajansuojalain mukainen 14 pv:n palautusoikeus, tilauksen peruutuksesta on kuitenkin ilmoitettava erikseen myyjälle. Tavaran palauttaminen tai noutamatta jättäminen ei siis riitä tilauksen peruutukseen. Peruutuksen voit tehdä tilauksen mukana toimitettavalla peruutuslomakkeella tai sähköpostitse myynti@topshot.fi. Tuotepakkaus tulee avata varovaisesti ja siististi ja kaikki sen osat tulee säilyttää. Palautusoikeus koskee vain käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita, palautusoikeutta ei ole esimerkiksi avatuilla ohjelmistoilla (koskee myös kameroiden mukana toimitettavia ohjelmistoja), kelmupakkauksilla (esimerkiksi muistikortit ja mustekasetit) eikä erikoistilaustuotteilla. Palautusaikana Sinulla on oikeus tutustua tuotteeseen ja kokeilla sitä samaan tapaan kuin voisit tehdä ostaessasi tavaran liikkeestä. Voit myös avata pakkauksen tutkiaksesi ja kokeillaksesi tavaraa menettämättä peruuttamisoikeuttasi, et voi kuitenkaan ottaa tavaraa käyttöön, esimerkiksi ottaa digikameraa kuvauskäyttöön. Jos kuitenkin huolellisuusvelvoitteesi vastaisesti otat tavaran käyttöösi, et menetä peruuttamisoikeuttasi mutta vastaat tavaran arvon alentumisesta. Jos tavara on tullut sen käyttämisen johdosta myyntikelvottomaksi, vastaat tavarasta koko sen arvolla. Lue lisää peruutusoikeudesta Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.
Palautustapauksessa ota ensin yhteyttä myyntiimme puh. (09) 536 544 tai sähköpostitse myynti@topshot.fi. Emme lunasta palautuksia posti- tai bussiennakolla. 

  • Palautus Matkahuollolla
    • Palautustunnus: 9522781
  • Palautus Postilla
    • Palautustunnus: 656205

Kirjoita paketin päälle myös osoitteemme kokonaisuudessaan:

Top Shot Oy
Malmin kauppatie 18
00700
Helsinki

Myymälämyynnissä ei lähtökohtaisesti ole palautusoikeutta. Palautusmahdollisuudesta voidaan tarvittaessa erikseen sopia, jolloin palautustilanteessa palautus tehdään lahjakortille, joka on voimassa 12kk palautushetkestä. Lisätietoa KKV:n sivulla.